torstai 6. kesäkuuta 2013

The only constant thing is change


Niinkuin kuvista voi arvata, mentiin kaveriporukalla rannalle koko päiväksi ! Lähettiin päivällä 12 maissa ja himaan tulin takaisin vasta kasin jälkeen. Oli ihan sika hauska päivä, pelattiin jalkapalloa, käytiin uimassa (jopa mä vaikka vesi oli jäätävää!), käveltiin läheiseen kylään, ostettiin lounasta fish&chip -kaupasta ja vaan chillattiin ulkona. Koko päivän paisto aurinko ja oli lämminkin. Oli niin kesäfiilis. Sain pari ihanaa läksiäislahjaa ja ensimmäiset hyvästit piti jättää, mikä oli suoraan sanottuna ihan kamalaa. Kai siihenki pitää nyt tottuu ku on niin paljon ihmisiä hyvästeltävänä...

P.S. ylistys Marialle otsikosta

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

I didn't want to be the one to forget, I thought of everything I'd never regret

Mariahan se siellä :DDD


Tässä nyt oikee kuvapläjäys eiliseltä. Ajettiin tosiaan parin tunnin päähän Elan Valley -nimiseen paikkaan. Ihan pienen kylän vieressä me pidettiin oma piknikki ja syötiin eväät. Kierreltiin sekä kävellen että autolla noitten isojen patojen ja järvien ympärillä. Maisemat ja toi koko Walesiläinen maaseutu on ihan uskomattoman kaunista. Harmittaa kun valokuviin ei saa mitään näyttämäään ihan yhtä hienolta.

perjantai 31. toukokuuta 2013

I woke up with the sun, I woke up just to see







Niin kuin kuvista näkyy, käytiin tosiaan tänään Englannin puolella kattomassa Stonehenge. Matkoihin meni vähän yli 3 tuntia, mutta hyvin päästiin perille. Kahden junan ja yhden dösän jälkeen piti vielä kävellä parin kilometrin matka, koska tää kuuluisa kivikasa tosiaan on keskellä ei mitään. Iso moottoritie ja peltoa vaan ympärillä. Reissuun meni ihan koko päivä ja vasta nyt tultiin takaisin himaan. Huomenna sitten taas aikainen herätys kun hostit vie meidät piknikille vähän kauemmas täältä !

torstai 30. toukokuuta 2013

She closes the door and never looks back




2 päivää Maria on nyt ollut meillä ja on ollu tosi kivaa ! Ollaan käyty Cardiffissa kaupoissa, Bridgendissä kävelemässä vähän kaikkialla ja 2 kertaa leffassa. Huomenna on suunnitelmissa herätä aikaisin ja tehdä päiväretki Englannin puolelle Stonehengelle :)

tiistai 28. toukokuuta 2013

Baking lesson by Irene

IMG_0975
IMG_0972
IMG_0983
Host äiti Irene oli jo aikasemmin luvannut opettaa mulle miten leivotaan skonsseja ja tänään aamulla sitten tehtiin niitä. Lisäksi tehtiin tollasia pieniä pannukakkuja. Kumpiakin ollaan yleensä syöty nutellan tai hillon kanssa ja on aina ollu tosi hyvää ! Äsken vielä siivottiin mun ja host siskon huone ja kaikki alkaa olla valmista Mariaa varten, joka siis tulee meille seuraavaks pariks päiväks :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Woken up room where no one lives

IMG_2210
IMG_2209
Viime viikolla lähin host isän kanssa yks ilta pyöräilemään. Ajettiin eka autolla sellaseen paikkaan mistä alko suunnilleen 8 mailin mittanen kävely/pyöräily reitti. Pyöräiltiin se kokonaan ja maisemat oli ihan sika hienot, paljon metsää, kukkuloita ja söpö pieni kylä ! En saanu sieltä otettua yhtään kuvia mut tossa pari kuvaa tunnin pyöräilyn jälkeen. Toivottavasti ehditään vielä mennä uudestaan ennen kun lähen himaan :) Aletaan ihan kohta kattomaan hostien kanssa leffaa joten en nyt ehdi enempää kirjotella :)
p.s kiitos Vilmalle otsikosta :3 Jotenki mun tekstit jää aina nykyään lyhyiks ja otsikot tosi randomeiks...

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

So we put our hands up like the ceiling can’t hold us




 

Tossa vähän kuvia eilis illalta kun olin kaverin pitämissä bileissä :) Oli tosi kivaa ja koko ajan vaan huomaan paremmin kuinka paljon mulle tulee ikävä näitä ihmisiä ! Tää oliki eka kerta kun tajusin ottaa kameran mukaan ja ottaa kuvia kavereitten kanssa. Pitää nyt vaan muistaa ja jaksaa kantaa kamera messissä ens kerrallakin !